Työskentely alkakoon!
Valkeita takkeja, hurisevia ja piipittäviä koneita, tehtävissään hyöriviä ihmisiä. Erehdyit, jos ajattelit tämän kuvaavan sairaalan osastoa, vaikka yhteneväisyys on välillä jopa hämmentävää.
Tällä paikalla, jonka paljastan piakkoin, ja sairaalalla on kuitenkin yksi suuri ero (monien muiden pienempien lisäksi siis); täältä puuttuvat potilaat. Täällä minä teen syväreitäni, ja tietenkin se on – laboratorio! Minulla ei ollut oikeastaan minkäänlaista kokemusta laboratoriotyöskentelystä, ellei muutamia lääketieteellisen biokemian harjoitustöitä lasketa. Lisäksi esimerkiksi suhteeni värjäyksiin on rajoittunut vain histologian töissä tarkasteltuihin valmiisiin kudosnäytteisiin.
Nyt syväreitä varten tekemistäni hematoksyliini-eosiinivärjäyksistä tietoni rajoittui siihen, että hematoksyliini värjää tumat violeteiksi, sinisiksi tai sinimustiksi ja eosiini taas soluliman, sidekudoksen ja lihassyyt pinkeiksi. Miten itse värjääminen tapahtuu, siitä minulla oli vain hataria mielikuvia.
Nyt olen kuitenkin värjännyt jo useamman sarjan h&e-värjäyksiä ja täysin onnistuneesti. Käytän värjäyskonetta ja peitinlasien asentamiseen petauskonetta, mutta vaikka kone hoitaa lasien siirtelyn astiasta toiseen oikeaan aikaan, minun tarvitsee silti laittaa värjäysliuokset valmiiksi ja valvoa, että kaikki menee suunnitellusti.
Olen saanut jo kokea, kuinka kaikki ei menekään kuin Strömsössä. Tällä kertaa petauskone luuli olevansa fiksumpi kuin minä. Valitettavasti silloin kone tosiaankin oli oikeassa, sillä kun näytelasi jäi poikittain jumiin koneeseen, en tiennyt yhtään mitä tehdä.
Kone kiljui, että jotain olisi tehtävä, joten minua ei auttanut muu kuin avun etsiminen.
Seuraavalla kerralla olenkin jo viisaampi eikä kone voi enää höynäyttää minua, ainakaan tässä samassa asiassa. Kuten Winston Churchill on oivaltavasti sanonut: ”Viisasta miestä ei tunne siitä, että hän ei tee virheitä, vaan siitä, että hän ei tee samaa virhettä uudestaan.”
Olen saanut huomata, että kaikilta laboratorioissa työskenteleviltä voi kysyä apua. Samoja labroja käyttää myös muutama muu tutkimusryhmä, mutta koneet ja työmenetelmät ovat kaikilla lähes identtisiä, joten ilmenneet ongelmat ovat myös toisille tuttuja. Ainoa vielä korjaantumaton ongelma labroissa on niiden jakautuminen kahteen lähes identtiseen kerrokseen. Vielä en ole oppinut kunnolla erottamaan kummassa kerroksessa olen ilman, että tarkistan porraskäytävän ovessa olevan kerrosnumeron.
Myös huoneet ovat hyvin saman näköisiä ja olenkin jo kerran marssinut täysin väärään huoneeseen enkä heti edes tajunnut, että minun piti olla viereisessä huoneessa! Paluu käytävälle, maamerkkien paikannus ja uusi yritys. Tällä kertaa sisäinen navigaattorini ohjasi minut oikeaan huoneeseen, mutta en usko, että menee kauaakaan ennen kuin se erehtyy jälleen.
Päätänkin kirjoitukseni tällä kertaa kuuluisan laivanvarustajan Aristoteles Onassiin sanoihin: ”Ihminen epäonnistuu vasta sitten, kun lakkaa yrittämästä.”
Susanna Haapanen, toisen vuosikurssin opiskelija, Tampereen yliopisto