Miksi tehdä tutkimusta ja muita usein kysyttyjä kysymyksiä

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Mitä tarkoittaa tohtorin tutkinto ja väitöskirja?

Väitöskirjaa ja tohtorin tutkintoa pidetään usein synonyymeinä. Ne ovat kuitenkin kaksi eri asiaa, tohtorin tutkinto on akateeminen tutkinto, kun taas väitöskirja on tutkinnon eräänlainen lopputyö.

Tohtorin tutkintoon vaaditaan väitöskirjan lisäksi 20–40 opintopistettä teoriaopintoja, jotka yhdessä väitöskirjan kanssa rakentavat tutkinnon. Vaikka teoriaopintoja usein pidetään ns. ”pakollisena pahana” tohtorin tutkintoa suorittaessa, ovat ne kuitenkin tärkeä osa tutkijaksi kasvamista ja tutkimistaitojen kartuttamista.

Teoriaopintojen määrät eri tiedekunnissa: Turussa ja Helsingissä 40, Oulussa 20, Tampereella ja Itä-Suomessa 30 opintopistettä. Lisätietoja tohtorinopintojen yhteneväistä vaatimuksista eri tiedekunnissa.

Tutkijalinjalle, uhka vai mahdollisuus?

Monessa lääketieteellisessä tiedekunnassa toimii jonkinlainen tutkijalinja, joka mahdollistaa tutustumista ja kenties suuntautumista tutkimustyöhön jo perusopintojen aikana. Kuvaukset näistä linjoista löytyvät kunkin yliopiston sivuilta ja tiivistelmä vuodelta 2018 löytyy täältä. (huom. linkin takaa löytyvät tiedot eivät välttämättä pidä paikkansa enää kaikkien tiedekuntien kohdalla)
Tutkijalinjoja tarjoavat ainakin Itä-Suomen yliopisto ja Turun yliopisto. Lisäksi Helsingin yliopistossa on mahdollista päästä ohjelmaan, joka tähtää tohtorin tutkintoon ja jota suoritat kesäisin jo lisensiaatin aikana.
Lääketieteellisten tiedekuntien tutkijalinjojen nettisivut:
Turku
Itä-Suomi
Helsinki

Varmastikin suurimmaksi uhaksi tutkijalinjan valinnassa näyttäytyy, että jääkö paitsi joistakin kliinisen lääketieteen opeista tai kokemuksista sen seurauksena. Toisaalta voi myös mietityttää, että pidänköhän varmasti tutkimustyöstä. Eri tutkijalinjoilla sitovuus ja vaikutus muihin opintoihin tai harjoitteluihin on erilainen.

Jokaista lääkäriksi koulutettavaa koskevat kuitenkin samat osaamistavoitteet ja tutkinnon saamiseen vaaditaan tietyt pakolliset kurssisuoritukset, esimerkiksi sama määrä amanuenssuureja, eli tarvittava kliininen oppi ja kokemukset on siten varmistettu. Tutkimustyön tekeminen voi toki vaikuttaa siihen, että lääkärin töitä tulee tehtyä jonkin verran kurssikavereita vähemmän, mutta työkokemusta se tutkimustyökin on.

Parhaimmillaan tutkijalinja voi tarjota palkatun mahdollisuuden tutustua erilaisiin tutkimusryhmiin ja valita näiden joukosta sopivan paikan jatkaa kenties aina väitöskirjaan saakka.

Väitöskirja välineenä? Välinearvo?

Syitä tehdä väitöskirja on varmasti yhtä monta kuin löytyy tutkijoitakin. Osalle tutkimus on alusta asti intohimo, ja väitöskirja syntyy sivutuotteena, toiset taas lähtevät prosessiin sen vuoksi, että tohtorin paperit ovat edellytys joihinkin erikoislääkärin virkoihin erityisesti yliopistosairaaloissa. Mitään lähestymistapaa ei tarvitse hävetä, eikä muusta kuin sisäisestä palosta alkunsa saava väitöskirja ole lähtökohtaisesti huonompi.

On kuitenkin hyvä tiedostaa, että tohtorin tutkinto ja väitöskirjan kirjoittaminen ovat pitkä ja työläs prosessi, joten motivaatiota siihen tulee olla riittävästi – sisäistä tai ulkoista. Toki sisäinen motivaatio yleensä kestää paremmin alamäet ja vastoinkäymiset. Toisaalta pitkä prosessi tekee myöskin sen, että vaikka väitöskirjaprosessi on saanut alkunsa ulkoisista tekijöistä niin työ voi viedä mukanaan ja matkan varrella motivaatiotekijät alkavatkin muuttua sisäisiksi ja välinearvo itseisarvoksi.

No, onko väitöskirja tai tarkemmin sanottuna tohtorin tutkinto väline? Onhan se, se on yksi tutkinto muiden joukossa. On olemassa työpaikkoja joihin tohtorin tutkinto (LT) ja sitä kautta vaaditaan, mutta toisaalta myös paljon työpaikkoja, joihin voi päästä myös ilman LT tutkintoa. On myös hyvä muistaa, että LT tutkinto ei tule ilmaiseksi, vaan silloin joutuu usein ainakin joltain osalta luopumaan jostain muista asioista – jotka voidaan myös nähdä etuna työtä haettaessa.

Miksi tehdä tutkimusta ylipäätään?

Hyvä lääketieteellinen hoito perustuu tutkittuun tietoon. Lääkärin eettisissä ohjeissa todetaan, että lääkärin ”tulee käyttää ja suositella vain tutkimuksia ja hoitoja, jotka ovat lääketieteellisen tiedon ja kokemuksen perusteella vaikuttavia ja tarkoituksenmukaisia”.  Tämän ohjeen toteuttamiseksi laadukkaasti tehtyyn tutkimukseen perustuva tieto ja kyky ymmärtää tietoa ovat tarpeen.

Lääketieteellisessä opetuksessa ja oppikirjoissa tieto ja siihen pohjautuvat käytännöt ovat jo valmiiksi arvioituja ja muokattuja opiskelijoille opettajien ja oppikirjojen kirjoittajien toimesta. On kuitenkin hyvä ymmärtää, että vaikka näin esitettynä kaikki olennainen tunnutaan jo tiedettävän, niin todellisuudessa merkittävä osa lääketieteellisistä käytännöistä perustuu edelleen arvioon, päättelyyn ja vanhoihin käytänteisiin, ja avoimia kysymyksiä tavallistenkin tautien ja niiden hoidon osalta on runsaasti, harvinaissairauksista puhumattakaan.

Lääkärin työssä törmää yhä useammin tilanteisiin, joissa tutkimustietoa ehkä harvinaisen tai epätyypillisesti käyttäytyvän sairauden hoitoon joutuu etsimään itse, arvioimaan hoidon soveltuvuutta omalle potilaalle tai arvioimaan esimerkiksi uuden lääkkeen käyttökelpoisuutta hoitamassaan potilasryhmässä. Tällöin on hyötyä siitä, että pystyy ymmärtämään tutkimusten taustalla piileviä motivaattoreita, virhelähteitä, tulkintoja ja pystyy itse arvioimaan julkaisujen luotettavuutta.

Tutkimuksen tekeminen itse on erinomainen tapa oppia paitsi tutkimuksen menetelmiä, niin myös omaksua ajatteluprosessit, joita tutkimustiedon arvioimiseksi tarvitaan. Lisäksi tutkimustyön tekeminen on käytännön koulu oppia paitsi itse tuottamaan, niin myös lukemaan ja ymmärtämään muiden tekemää tutkimusta oikein, potilaan parhaaksi.

Minkälaisia eri tapoja on tehdä väitöskirja?

Lääketieteelliset väitöskirjat ovat lähes poikkeuksetta artikkeliväitöskirjoja, joissa on useampi saman aiheen ympärillä oleva erillinen tutkimusprojekti ja tästä tehty julkaisu. Monografia on kuitenkin mahdollinen vaihtoehto ainakin Turussa. Väitöskirjatyöntekijän tulee lopuksi vetää yhteen julkaisuiden tulokset, tulkita ja positioida se ympäröivään tutkimuksen kenttään.

Väitöskirjan kokoon ja muotoon suuresti vaikuttaa myöskin tutkimusaihe, josta sitä tekee. Jo kootuilla esimerkiksi retrospektiivisillä aineistoilla voi hyvin hallitustikin jopa muun opiskelun ohella tutkimusta ja väitöskirjaa edistää.

Toisaalta esimerkiksi suuret clinical trial-tyyppiset tutkimukset, sekä perustutkimus ovat hyvinkin aikaa vieviä, ja usein vaativat pitkiäkin aikoja täysipainoista tutkimustyötä. Toki myöskin niiden kontribuutio tiedemaailmalle on parhaimmillaan hyvinkin suuri.

Huom. seuraava kysymys Mitä väitöskirja vaatii aikataulullisesti?

Mitä väitöskirja vaatii aikataulullisesti?

Lääketieteen alan väitöskirja on tyypillisesti usean vuoden prosessi, jona aikana suunnitellaan tutkimusasetelma, kootaan tutkimusaineisto, analysoidaan se, pohditaan tulokset ja kirjoitetaan näistä raportit, jotka tyypillisesti julkaistaan artikkeleina vertaisarvioiduissa kokoomateoksissa eli tieteellisissä lehdissä ja lopuksi väitöskirjatutkimuksesta kirjoitetaan yhteenveto eli väitöskirja.

Riippuen tutkimuksen alasta ja tutkimustyypistä, väitöskirjatutkimuksen vaatima aikataulullinen sitoutuminen vaihtelee: aikataulua määräävänä tekijänä ei välttämättä ole pelkästään puhdas työn määrä, vaan myös tutkimusmenetelmät ja niiden sitovuus sekä erilaiset viiveet vaikuttavat aikatauluun. 

Esimerkiksi laboratoriossa tehtävät perustutkimuksen kokeet vaativat fyysistä työskentelyä laboratoriossa, ja ajallista sitoutumista koko yksittäisen kokeen ajaksi, välillä kokeita ajoitetaan peräkkäisille päiville tai jopa viikoille, jolloin laboratoriotyöhön pitää pystyä sitoutumaan juuri vaadituksi ajaksi. Laboratoriokokeisiin perustuvia julkaisuja lukiessa on hyvä ymmärtää, että usein tutkimus on vaatinut moninkertaisesti työtä ja myös lukuisia epäonnistuneita kokeita, kuin mitä lopulliseen julkaisuun päätyy. Vastaajan oman kokemusperäisen arvion perusteella yhteen laboratoriokokeeseen tarvittava aika-arvio on syytä yleensä kaksin-kolminkertaistaa ja julkaisuun päätyy yleensä noin 10–20 % todellisesta laboratoriotyömäärästä.

Vastaavasti aineiston kerääminen ja/tai tietosuojasensitiivisen aineiston (esimerkiksi potilasdata) analysoiminen voi vaatia työskentelyä tutkimusryhmän tai sairaalan tiloissa. Usein itse aineiston keräämistä voi tehdä aikataulullisesti joustavammin, mutta aineiston keräämiseen kuluvaa aikaa ei kannata aliarvioida – työhön ryhtyminen vie myös usein oman aikansa, joten usein on hyödyllisempää varata riittävän pitkä aika kerralla vietettäväksi oman tutkimusaineiston parissa.

Osa väitöskirjatutkimuksesta soveltuu myös vaikka kotona tehtäväksi – artikkelin käsikirjoitusta saattaa olla jopa mukavampi kirjoittaa omassa rauhassa itselle mukavassa ympäristössä kuin hälyisen laboratoriotilan nurkkapöydässä, olettaen että kirjoitusvaiheessa tarvittava aineisto on sellaisessa muodossa, että sen voi tietosuojaa loukkaamatta kuljettaa tutkimusryhmät tilojen tai sairaalan ulkopuolelle ja käsitellä esimerkiksi omalla tietokoneella.

Usein tutkimustyön hektisyys vaihtelee aaltomaisesti työn edetessä.

Esimerkiksi tiukkaa aikataulutusta vaativa laboratoriokoekokonaisuus voi olla järkevää ajoittaa lyhyeen mutta hyvin intensiiviseen jaksoon, kun taas tämän jälkeen tapahtuva tulosten tarkastelu voi olla verkkaisempaa. Toisaalta taas kliinistä tutkimusta tehdessä potilasaineisto voi kertyä hitaasti (esimerkiksi harvinaisia sairauksia tavataan harvoin) ja tähän on hyvä varautua. 

Väitöskirjaprojekteissa on myös mukana yleensä aina väitöskirjatutkijasta itsestään riippumattomia ulkopuolisia tekijöitä, jotka vaikuttavat väitöskirjan aikatauluun, kuten tutkimuslupaprosessiin liittyvät tekijät, tutkimusaineiston saaminen/kertyminen, rahoitus, muiden tutkimusprojektiin osallistuvien työskentelytahti, ohjaajan ohjaustahti ja tavoitettavuus, ja tulosten esittämiseen kansainvälisissä konferensseissa ja tieteellisissä julkaisuissa liittyvät deadlinet. Jotkut tutkimuskysymykset ja datat voivat ”vanhentua” ja julkaiseminen voi olla haastavaa, jos tulokset hautuvat pöytälaatikossa kuukausia tai vuosia, kun taas toisten aiheiden osalta viiveet eivät vaikuta tulosten julkaisemiseen. On myös normaalia, että myös väitöskirjatutkijan motivaatio vaihtelee pitkän projektin aikana, mikä voi myös heijastua projektin aikatauluun.

Itse tohtorin tutkintoa ajatellen on myös hyvä huomioida, että tohtorikoulutus vaatii myös tietyn määrän teoreettisia opintoja.

Usein tarvittavat opintopisteet kertyvät vähitellen erilaisista tieteellisistä konferensseista, seminaareista ja työpajoista, mutta on myös säännöllistä osallistumista vaativia kursseja, joiden aikataulut on pystyttävä sovittamaan muihin opintoihin (esimerkiksi lääkisopinnot) tai työhön, ja jotka voivat jopa vaatia poissaolojen sopimista. Tällä hetkellä merkittävä osa tohtorin tutkintoon vaadittavista teoreettisista opinnoista perustuu kurssimuotoiseen kouluttautumiseen, joten näiden koulutusten käyminen kannattaa aloittaa ajoissa, varsinkin jos itse väitöskirja valmistuu nopeasti, jotta itse tutkinnon suorittaminen ei jää kiinni puuttuvista kursseista. Väitöskirjaprojektia aloittaessa aikatauluasioista on hyvä keskustella väitöskirjaohjaajan kanssa: Millainen on projektin vaatima aikataulu? Onko jotakin projektiin liittyviä ehdottomia deadlineja, jotka olisi hyvä huomioida jo projektia aloitettaessa? Millaista aikataulua ja aikatauluun sitoutumista väitöskirjatutkijalta edellytetään? Millaisessa aikaikkunassa projektin ajatellaan olevan valmis? Mikä on väitöskirjan osatöiden suunniteltu julkaisuaikataulu?

Minkä tyyppistä tutkimustyötä voi tehdä työn/opiskelun ohella?

Tutkimustyötä on monenlaista. (katso edelliset kysymykset) Perustutkimusta tehdään paljolti laboratoriossa, kun taas kliininen tutkimus tapahtuu sairaalassa ja nivoutuu tiiviisti potilaiden hoitoon, jotka joka tapauksessa ovat sairaalassa hoidettavana. Sen lisäksi on olemassa rekisteritutkimuksia, kirjallisuuskatsauksia ja suuri määrä kaikkea sellaista tutkimusta, joissa ei olla tekemisissä elävien organismien kanssa (molekyylien, solujen tai ihmisten).

Usein rekisteritutkimus, retrospektiivinen tutkimus tai kirjallisuuskatsaukset eivät ole sidottuja aikaan tai paikkaan ja tällöin niitä voi tehdä myös töiden tai koulun ohessa. Toki myös nämä tutkimusasetelmat tarvitsevat yhtäläisesti tuoreita neuroneita ajattelemaan ja tarpeeksi pitkiä tutkimussessioita, jotta asiat ehtii pureskelemaan.

Jos kliininen tutkimus tapahtuu omalla erikoisalallasi, omassa klinikassasi, voi potilasaineiston keräys ja tutkiminen tapahtua sujuvastikin työn ohessa. Jos taas potilaita rekrytoidaan muualta, täytyy yleensä pitää omasta virkatyöstä vapaata, sillä suurin potilasmassa tutkitaan virka-aikaan.

Lähes kaikissa tutkimuksissa on myös erilaisia vaiheita: intensiivisimpiä tutkimusvaiheita, jolloin mahdollisuus työskennellä pidempiä pätkiä, levänneillä aivoilla virka-ajalla on suuri etu. Ja toisaalta vaiheita, jolloin homma etenevät hitaasti, artikkelit ovat arvioitavana tai potilaita rekrytoidaan pikkuhiljaa, jolloin täysipäiväinen työskentely tai opiskelu onnistuu ja muutaman tutkimustunnit ehtii tehdä iltaisin tai viikonloppuisin.

Summa summarum, tärkeää on kriittisesti katsoa omaa tutkimusta ja sen vaihetta ja arvioida omaa jaksamista. Jos kynttilää polttaa molemmista päistä palaa se nopeasti, eikä tällöin myöskään usein synny parasta jälkeä: töissä, koulussa eikä tutkimuksessa. Kannattaa keskustella ja pohtia kriittisesti ohjaajan kanssa, että soveltuuko oma käytettävissä oleva aika kyseisen tutkimusprojektin tekemiseen.

Milloin, miten ja miksi hakea tohtoriohjelmaan/tutkijakouluun?

Väitöskirjatyön aloittamiseen liittyy useita käytännön kysymyksiä, joista moneen yliopistojen tohtoriohjelmat tai tutkijakoulut tarjoavat nettisivuillaan vastauksia.  Ihan heti idean saatuaan ei tarvitse hakulomakkeita täyttää, mutta sivuilla kannattaa ehdottomasti vierailla niin saa tietää, mistä tohtorin tutkinto koostuu, millaista tukea, koulutusta ja seurantaa on tarjolla sekä ylipäänsä millaisia tohtoriohjelmia on.

Kun oma tutkimusaihe ja -ryhmä alkaa hahmottua sekä tutkimussuunnitelman teko käynnistyy, on sopiva aika suunnitella hakevansa tohtoriohjelmaan. Haussa vaaditaan yleensä tutkimussuunnitelma, joka on aina tässä vaiheessa alustava ja muuttuu varmasti vielä matkan varrella. Lisäksi haun yhteydessä valitaan oma tohtoriohjelma, nimetään väitöskirjatyön ohjaajat ja seurantaryhmä sekä suunnitellaan, minkälaisia opintoja väitöskirjatyön ohessa voitaisiin tehdä. Myös aikatauluhahmotelman tekeminen on suositeltavaa, joskin se elää ajan kuluessa vielä varmemmin kuin tutkimussuunnitelma.

Tohtoriohjelmiin haku vaihtelee ohjelmittain ja tiedekunnittain, joten kannattaa aina tarkistaa yliopiston sivuilta. Esimerkiksi tohtoriohjelmiin voi olla jatkuva haku tai 2–4 kertaa vuodessa järjestettävä haku, joissa voi olla myös rahoitettuja paikkoja jaossa.

Tohtoriohjelmaan kannattaa hakea väitöskirjatyön alkuvaiheessa, jotta siitä saa täyden hyödyn ja tuen irti.

Hakulomake pakottaa jo alkuvaiheessa vähän suunnittelemaan isoa projektia, joka on usein paljon lähestyttävämpi tutkimus- ja opintosuunnitelman muotouduttua. Tohtoriohjelman sähköpostilistalta saa tietoa ajankohtaisista kursseista ja tieteellisistä tapahtumista, joista voi kenties opin ja inspiraation lisäksi kerätä opintopisteitä. Osaan kursseista tai tapahtumista saatetaan jopa vaatia kuuluminen tohtoriohjelmaan.

Lisäksi tohtoriohjelmien seurantajärjestelmät on suunniteltu siten, että ohjelmassa aloitettaisiin jo varhaisessa vaiheessa, jolloin järjestelmä pystyy tarjoamaan ajankohtaista tukea sekä pysyy kärryillä, minkä verran väitöskirjatyöhön todella menee aikaa.

Voinko tehdä tutkimusta ilman rahoitusta?

Osa tutkimuksesta on laadultaan ja sisällöltään sellaista, ettei sen tekeminen vaadi erillistä rahoitusta – edellyttäen, että on itse valmis tekemään oman osuutensa tutkimuksesta ilman erillistä rahallista korvausta.

Esimerkiksi monet takautuviin tai prospektiivisesti kerättäviin potilasaineistoihin perustuvat tutkimukset voidaan tehdä ilman erillistä rahoitusta sairaalaan hallinnollisesti kuuluvan tutkimusryhmän alaisuudessa, jolloin lupakäytännöt ovat tutkijalle maksuttomia, ja aineiston keräämiseen ja analysoimiseen vaadittavan infrastruktuurin saa käyttöön sairaalalta (tai tutkimuksessa mukana olevalta yliopistolta).

Sen sijaan esimerkiksi laboratoriotyöstä koituu väistämättä reagenssi- ja laitteistokustannuksia, jotka on pystyttävä kattamaan tutkimusryhmän rahoituksella. Lisäksi esimerkiksi kliinisen tutkimuksen potilaiden tutkimuskäyntien avustavan henkilökunnan (hoitajat) palkkakustannukset voivat tulla tutkimuksen maksettavaksi, ja koska tutkimuskäyntien tulee yleensä olla potilaille maksuttomia, niin potilaiden matkakuluja tulee tutkimusryhmän korvattavaksi. Tällaista tutkimusta ei siis voi tehdä ilman rahoitusta.

Yleensä tutkimuksen vaatiman rahoituksen hankkiminen kuuluu päätutkijan (esim. tutkimusryhmän johtaja) tehtäviin. Jos väitöskirjatutkija hakee itsenäistä rahoitusta, kyseessä on yleensä silloin henkilökohtainen, täysipäiväisen tutkimustyön mahdollistava, palkkaa vastaava korvaus tilanteessa, jossa vastaava rahoitus ei järjesty tutkimusryhmältä. Julkaisujen open access –maksuihin voi hakea tukea yliopistolta tai yliopiston kirjastoilta.

Kuuluuko tutkimustyöstä saada palkkaa?

Ei ole yhtä sääntöä siitä, kuuluuko tutkimuksesta saada palkkaa. On kuitenkin selvää, että sellainen henkilö, joka on taloudellisesti riippuvainen päätoimisen työn tuloista tai päätoimiseen opiskeluun liittyvistä tuista, niin ei voi tehdä näitä toimia korvaava palkatonta tutkimusta ajautumatta taloudellisiin ongelmiin (eli jostain on pakko saada rahaa elämiseen).

Sen sijaan päätoimisen opiskelun tai kliinisen työn ohella vapaa-ajalla tehty tutkimus ei yleensä aiheuta merkittävää toimeentulon menetystä ja tällaisen tutkimuksen voidaan ajatella tapahtuvan myös palkatta.

On kuitenkin viime kädessä tutkittavan ja ohjaajan välinen sopimus, miltä osin tutkimuksesta maksetaan palkkaa ja miltä osin tutkimustyö on palkatonta.

Vaihtoehtona tutkimusryhmältä tulevalle palkalle, tai jopa sen lisäksi, väitöskirjatutkija voi myös hakea henkilökohtaisia apurahoja ja stipendejä. Yksi mahdollinen, käytetty tapa on myös tehdä satunnaisia lääkärin työvuoroja, joilla pystyy lisärahoittamaan tutkimustyötään.

Kuinka paljon tohtorikoulutettavan tulee osata englantia?

Käytännössä valtaosa kansainvälisestä (lääke)tieteellisestä julkaisutoiminnasta tapahtuu englannin kielellä. Näin ollen omaan tutkimusaiheeseen liittyvän kirjallisuuden ja lähdeaineiston lukeminen ja ymmärtäminen edellyttää vähintään kohtuullista englannin kielen ymmärtämisen taitoa kuten myös kommunikaatio muiden, ei-suomenkielisten tutkijoiden kanssa. Kuitenkin jo kouluenglanti ja lääkisopinnot englanninkielisine kurssikirjoineen tarjoavat hyvän pohjan, jonka jälkeen varmasti osaa tarpeeksi. Tohtorikoulutettaville on myös tarjolla useita tieteellisen kirjoittamisen ja –puhumisen kursseja englanniksi, jotka ovat hyödyllisiä ihan kaikille koulutettaville lähtökielitaidosta riippumatta.

Usein tieteellinen teksti on yksinkertaista ja sen ymmärtämiseksi vaadittava sanavarasto huomattavasti suppeampi kuin mitä kaunokirjallisen proosan lukeminen vaatii. Lukemisen ymmärtämistä helpottaa myös runsas ammattitermistön käyttö – sanasto on yleensä nopea omaksua ja vastaava suomenkielinen termistö on usein vastaava johtuen runsaasta lainasanastosta.

Osatyöväitöskirjoissa osatöiden tulee pääsääntöisesti olla julkaistu kansainvälisessä vertaisarvioidussa lehdessä, jolloin käsikirjoitus on siis pystyttävä kirjoittamaan englannin kielellä. Koska tutkimustyö on ryhmätyötä, niin tutkimusryhmän muut jäsenet, ohjaaja etunenässä, osallistuvat myös käsikirjoituksen muokkaukseen ja viimeistelyyn. Käytännössä väitöskirjatutkija kirjoittaa usein ensimmäisen osatyönsä käsikirjoituksen yhteistyössä toisen kirjoittajan kanssa. Näin ollen väitöskirjatutkijan englannin kielen ei missään nimessä tarvitse olla täydellisen hienostunutta Oxfordin englantia, vaan riittää, että asiansa saa ilmaistua ymmärrettävällä tasolla. Myös erilaiset sähköiset sanakirjat ja kääntäjät auttavat.

Jollei tutkimusryhmästä löydy englannin kielen akrobaattia, kuten tilanne usein on, niin käsikirjoitukset käytetään vielä erillisessä kielentarkastuksessa ennen lehteen lähettämistä. Tavallista on, että tutkimustyön edetessä oma, tieteellisen kirjoittamisen osaaminen kehittyy siten, että väitöskirjan yhteenvedon kirjoittaminen on jo moninkertaisesti vaivattomampaa kuin tekstin tuottaminen tutkimustyön alkumetreillä.

Mikäli koet oman englannin kielen taitosi puutteelliseksi, kannattaa asia ottaa puheeksi jo väitöskirjaprojektin aloittamista suunniteltaessa. Kannattaa kuitenkin muistaa, että tässäkin asiassa harjoitus tekee mestarin ja oman tutkimussanaston oppii yleensä nopeasti.

Kuinka paljon tohtorikoulutettavan tulee osata tilastotieteitä?

Vaikka tohtorintutkinto mielletään usein väitöskirjatutkimuksen tekemiseksi ja lopulta väitöskirjan kirjoittamisesi, niin on hyvä muistaa, että tutkinto on myös ajokortti itsenäisen tutkimustyön tekemiseen, joka edellyttää riittävää tilastotieteiden osaamista.

Tutkimustyötä aloittaessa kuitenkin yleensä riittää, että ymmärtää tilastotieteen perusteet sillä tasolla, kun ne lääketieteen perusopetuksessa opetetaan ja syvällisempi osaaminen kertyy tutkimustyötä tehdessä.

Usein tohtorikoulutukseen kannattaa sisällyttää erillisiä tilastotieteen opintoja, joita järjestävät esimerkiksi yliopisto ja tutkimuskoulut – käytännössä kaikki lääketieteellinen tutkimus vaatii vähintään yksinkertaisten tilastomenetelmien käyttöä.

Mikäli tutkimustyöhön sisältyy monimutkaisia tilastollisia menetelmiä, on tutkimuksessa tai vähintään tutkimustulosten analysointivaiheessa mukana yleensä biostatistikko. Yliopistolta tai sairaalalta saattaa löytyä myös biostatistikon konsultaatiopalvelu, josta apua voi pyytää. Tutkimusprojekteja on myös monenlaisia – jotkut vaativat laajaa tilastotieteellistä osaamista ja jotkut ovat tältä osin kevyempiä. Kaikkea voi oppia ja sitähän väitöskirjan tekeminen on.