Tarmoa tavoitteista


Miksi Wrightin veljekset onnistuivat lentämään ensimmäisenä maailmassa? Heillä oli vastassa useita kilpailijoita, jotka olivat paremmin koulutettuja, tekivät töitä vankemmalla taloudellisella pohjalla ja lisäksi oli kilpailijoita, joilla paremmat yhteydet vaikutusvaltaisiin ihmisiin. Näistä lähtökohdista huolimatta 17. joulukuuta vuonna 1903 Orville ja Wilbur Wrightin lentokone nousi ilmaan. Vaikkei lento kestänytkään kuin 12 sekuntia, he tekivät unelmistaan totta. Mutta miksi juuri Orville ja Wilbur olivat ensimmäiset lentämisessä onnistuneet?
Tavoite ja motivaatio

Wrightin veljekset uskoivat siihen, mitä tekivät. Heidän oli helppo nähdä, miten heidän lentävä koneensa muuttaisi maailmaa lopullisesti.  En usko, että veljeksien piti kovin montaa kertaa kysyä itseltään, miksi nousta sängystä aamulla. Vahvoja tunteita herättävän tavoitteen ansiosta he onnistuivat päihittämään kilpailijansa, jotka tavoittelivat lähinnä mainetta ja mammonaa.

Konkreettiset tavoitteet ja sisäinen motivaatio ovat siis kultaakin kalliimpia. Näistä ei kuitenkaan puhuta kuin satunnaisilla psykologian kursseilla lukiossa. Nyt moni opiskelija tarpoo opintiellä ilman määränpäätä.

Jokaisella pääsykokeen selättäneellä on kuitenkin jossain vaiheessa ollut yksi tarpeeksi konkreettinen tavoite: päästä sisään yliopistoon. Mutta kuinka moni on sen jälkeen miettinyt uuden yhtä selkeän maalin? Ehkä muutama, muttei moni.

Lupaus itselle

Olin luvannut itselleni jo lukiossa, etten aio levätä laakereillani, kun joku päivä pääsen lääketieteelliseen. Neljä vuotta siinä toki meni, ennen kuin pääsin toteuttamaan lupaustani. Tähän neljään vuoteen mahtui monta aamua, jolloin piti muistuttaa itselleni, minkä takia tässä taistellaan.

Kun lääkäriopinnot vihdoin alkoivat, menin välittömästi kysymään dekaaniltamme (entinen bakteriologian professori), onko suoliston mikrobistoon liittyviä tutkimuksia käynnistymässä. Dekaani ohjasi minut eteenpäin nykyiselle mikrobiologian professorin, Jaana Vuopion, puheille. Muutaman tapaamisen jälkeen, syväriprojektini otti ensiaskeleensa.

Mistä motivaatio?

Minun oli helppo lähteä hakemaan projektia syventäviä varten. Lukion jälkeen minulla oli siis yli kolme vuotta löytää oma juttuni – syy nousta aamulla sängystä. Lukiosta suoraan yliopisto-opintoihin jatkavalla aikaa miettimiseen ei ole niin ruhtinaallisesti. Heidän ja muiden olisikin hyvä alkaa nyt miettiä tosissaan, mikä minusta tulee isona tai minkä takia hain juuri lääketieteelliseen. Sitä kautta löysin itse ainakin oman sisäisen motivaationi. Kun tietää, mitä todella haluaa, valintojen tekeminen on helppoa.

Myöhemmin on kuitenkin mahdollisuus, jota kaikki eivät saa.

Monet ajattelevat kuitenkin, että kuusi vuotta on pitkä aika ja kyllä siinä ehtii. On toki totta, ettei syventäviä kannata alkaa tehdä, jos omat tavoitteet ja suunnitelmat ovat epäselviä. Oman juttunsa löytämiselle kannattaa antaa aikaa. Pitäkää vain mielessä, ettei kukaan tule syöttämään teille tarvittavia vastauksia.

Usein kuulee myös, on sitten kyseessä seminaarityö tai syventävät opinnot, että hoidan kaikki myöhemmin. Myöhemmin on kuitenkin mahdollisuus, jota kaikki eivät saa. Näin sanoi Lucille O’Neal teinikäiselle pojalleen Shaquille O’Nealille, kun Shaquille olisi halunnut mieluummin maata kotona treenaamisen sijaan. Menivätkö äidin sanat perille? Vastauksen löytää Staples Centerin katosta Los Angelesissa.

 

Lue lisää tavoitteiden asettamisesta:

Bonusmateriaali:

  • Simon Sinekin esitys Leaders Eat Last. Esitys on eräänlainen lyhennelmä hänen samannimisestä kirjastaan. Menee ehkä vähän ohi tavoite-teeman, mutta täynnä katsottavan arvoista puhetta.

 

Mikko Talja, ensimmäisen vuoden opiskelija, Turun yliopisto




Kategoriat: Syvärit