It’s Pros and Cons Time!

On kyseessä sitten viimetingassa tehty opintomoniste tai opintojen alkuvaiheessa väännetty tutkimus, kaikilla tavoilla suorittaa syventävät on omat hyvät ja huonot puolensa. Yritänkin nyt selvittää solmuun mennyttä punaista lankaa ja kertoa lyhyesti mutta objektiivisesti erilaisista syvärivaihtoehdoista. Ensiksi käsittelen syventävien suorittamisen ajankohtaa, minkä jälkeen siirryn itse suoritustapoihin.

Photo credit: www.pixabay.com

Milloin aloittaisin syventävät opinnot?

Pitäisikö sitä ottaa Raimo Vormiston opit kymppitonnin juoksusta käyttöön eli lähdöstä heti täysillä vai säästänkö paukut loppukiriin? Taktiikkaa on hyvä lähteä suunnittelemaan heti opintojen alussa, jos ei ole jo aiemmin luonut itselle selkeää sotasuunnitelmaa. Jos kuitenkin jättää pohdinnan future-Matin tai future-Maijan hoidettavaksi, kannattaa muistaa, että kuusi vuotta ei ole kovin pitkä aika. Varsinkin kun ottaa huomioon, että ainakin viimeiset pari kesää menevät mitä todennäköisemmin töissä.

Liian aikaisin kannata myöskään lähteä hutiloimaan. Esimerkiksi jos ei ole aiempaa kokemusta yliopisto-opinnoista, voi oikean opiskelurytmin löytäminen olla työlästä. Lisäksi on hyvä ottaa laskuihin mukaan muun muassa omien taustajoukkojen vahvuus ja oma kyky käsitellä vastoinkäymisiä ja turhautumista vastaa, sillä tie on väistämättä kivinen, teet syvärit sitten mistä tahansa.

Aikaisin aloittamista ei kannata kuitenkaan turhaan pelätä. Virheitä sattuu kaikille eikä niille voi mitään. Parhaimmatkin kaatuvat aika ajoin. Maasta noustaan ylös ja laitetaan entistä kovempi ralli päälle.

Myöhemmin aloittamisen etuna on pidempi mietintäaika. Kannattaa ottaa oma aikansa, että löytää itselle mielekkään aiheen ja on muuten valmis aloittamaan tähän asti luultavasti eniten pitkäjänteisyyttä vaativan projektin.

Erik Bertrand Larssen kertoo vuosien kokemuksellaan mentaalivalmentajana Paras-kirjassaan, että ihmisillä on tapana yliarvioida, paljonko saa aikaan yhdessä vuodessa, mutta aliarvioida, paljonko saa aikaan kymmenessä.

Kannattaa siis varata enemmän aikaa syväriprojektiin kuin alkuun ajattelee, mutta koko opiskeluaikaa ei.

Tutkimus, kirjallisuuskatsaus vai joku muu?

Tutkimus on luultavasti monimutkaisin vaihtoehto tehdä syvärit. Tutkimuksessa on mukana myös muita henkilöitä, mikä tarkoittaa muun muassa sitä, ettei itse voi määritellä kaikkia aikatauluja tai ei voi itse päättää kaikesta.

Jos tutkimus aloitetaan rekrytoinnilla, joka pitää itse hoitaa, kannattaa siihen varata erittäin paljon aikaa, ja ennen kaikkea kärsivällisyyttä. Rekrytoinnin luomaan turhautumisen määrään vaikuttaa moni asia, kuten tutkimuksen kiinnostavuus, rekrytoitavien innostus ja osallistumisen helppous sekä se, miten hyvin rekrytoija ”myy” tutkimuksen potentiaalisille osallistujille. Toisin sanoen rekrytointi on siis raskasta.

Huomioon kannattaa myös ottaa se fakta, että tuskin kukaan tekee koko tutkimusta yksin, vaan samaan rekeen mahtuu monta muuta omine tarpeineen ja ajatuksineen. Tämä tarkoittaa, että kaikki tapaamiset, palautuspäivät ja muut pitää sovittaa jokaisen kalenteriin sopiviksi. Tuloksena on siimasoppa, jossa on pahimmillaan viidet tai kuudet vavat mukana.

Yllämainittujen asioiden onnistuminen vie aikaa. Onnella voi selvitä vähällä, mutta odotusarvo lupaa pitkää taivalta.

Kuten elämässä yleensäkin vastaan tulee odottamattomia asioita. Syventävät eivät ole poikkeus. Epäonnistumiset ja vastoinkäymiset kannattaa kuitenkin käsitellä osana matkaa. Ne ovat väistämättömiä, joten niihin on turha takertua, kuten takiainen housunlahkeeseen. Taitavat henkilöt osaavat kääntää vastoinkäymiset voimavaraksi ja käyttää niitä hyödykseen. Itse pyrin harjoittelemaan vastoinkäymisten hyödyntämistä ja epäonnistumisten nollaamista aina kun on mahdollista. Hyvä puoli elämässä on se, ettei opettelu jää kiinni ainakaan mahdollisuuksien lukumäärästä.

Tutkimukseen mukaan lähtemistä voi motivoida voimakkaasti tutkimuksen aihe. Jos aihe on esimerkiksi trendikäs tai kuuma, voi päästä mukaan tekemään jotain, josta kertoa ylpeänä jälkikasvulle. Omat arvot ja luonne ajavat kuitenkin aiheen valintaa hyvin pitkälle: jotkut tyytyvät, jotkut kurkottavat ja jotkut liftaavat.

On hyvä muistaa myös, että tutkimusryhmiä ei synny kuin sieniä sateella. Toisena pääsiäispäivänä tai tapaninpäivänä kaupassa käyminen on erilaista kuin juhannusviikon alussa. Tutkimusryhmää valittaessa todellisuus on useasti edellä mainitun kaltainen.

Kirjallisuuskatsaus

Yksi kirjallisuuskatsauksen eduista on ehdottomasti se, että tarvittava materiaali on jo olemassa. Itse ei tarvitse tuottaa siis uutta materiaalia, jotta voi kirjoittaa siitä, kuten ylläolevassa tapauksessa. Toinen etu on se, että katsausta kirjottaessa on hyvin pitkälle itse työnsä herra. Tapaamisia ei tarvitse sumplia viiden hengen kesken, vaan todennäköisesti vain oman ohjaajan kanssa.

Kirjallisuuskatsauksen aihetta valittaessa on taivas vain rajana, mikä on hyvä asia.

Ennen kuin alkaa penkoa vanhaa kirjallisuutta, kannattaa kysyä itseltään, onko mahdollista, että katsauksen teko käy tylsäksi, ja että, kiinnostaako aiheeni minua tarpeeksi, että jaksan painaa projektin maaliin saakka. Huomioon ottamisen arvoista on myös se, haluaako tehdä jotain joku toinen on jo tehnyt. Vastaukset näihin kysymyksiin voivat olla helppoja, eikä niistä kannata yöunia menettää. Vastaukset kannattaa kuitenkin miettiä varmuuden vuoksi.

Muut vaihtoehdot

Jotkut ovat tehneet syventävinä esimerkiksi opintomonisteen jollekin kurssille. Moniste on erittäin käytännönläheinen, ja varmasti kehittää ja helpottaa ruohonjuuritasolla. Muitakin vaihtoehtoja on ja niistä kannattaa kysellä kokeneilta ohjaajilta ja vanhemmilta opiskelijoilta.

Etuna tällaisissa boksin ulkopuolelta vedetyistä ideoissa on käytännönläheisyys ja yksinkertaisuus. Toivottuna tuloksena voi olla vaikka opetuksen laadun parantaminen tai kurssien kehittäminen.

Olen ymmärtänyt, että näitä erilaisempia syväreitä tehdään useimmiten, kun muuhun ei ole joko aikaa, kiinnostusta tai yksinkertaisesti mahdollisuutta erinäisistä syistä johtuen.

Loppujen lopuksi voi olla hyödyksi ajatusleikkinä kuvitella itsensä viiden tai kymmenen vuoden päästä ja kysyä, teinkö hyvä päätöksen, että uhrasin kaksi kesää Lääkärilehdessä julkaistuun juttuun, tai että olenko tyytyväinen, että tuli ylitettyä aita kaatuneesta kohdassa?

Mikko Talja, ensimmäisen vuoden opiskelija, Turun yliopisto