Tutkimuksen vaatiman rahoituksen hankkiminen kuuluu yleensä päätutkijan (esim. tutkimusryhmän johtaja) tehtäviin. Jos väitöskirjatutkija hakee itsenäistä rahoitusta, kyseessä on yleensä silloin henkilökohtainen, täysipäiväisen tutkimustyön mahdollistava, palkkaa vastaava korvaus tilanteessa, jossa vastaava rahoitus ei järjesty tutkimusryhmältä.
Lääketieteen apurahoja on monenlaisia. Varhaisimmat niistä on tarkoitettu tutkimustyötään aloittaville lääketieteen opiskelijoille ja lisensiaateille. Näiden arviointi painottuu tutkimussuunnitelmaan ja tutkimusympäristöön, ei hakijan aiempiin ansioihin. Hakijalla ei tällöin tarvitse olla julkaisuja. Tutustu esim. Lääketieteen säätiön myöntämiin apurahoihin tarkemmin tästä.
Mistä tunnistaa hyvän apurahahakemuksen?
Kilpailu tutkimusrahoituksesta kiristyy ja se asettaa myös hakemuksille entistä kovemmat vaatimukset. Psykiatrian professori (emeritus) Matti Isohanni kirjoittaa katsauksessaan (Kanava 2016) otsikolla Mistä hyvät apurahahakemukset on tehty.
- Hakemuksella on oltava johdonmukainen juoni
- Keskinkertainen valtavirrassa kulkeva hakemus ei selviä nykykilpailussa
- Hyvässä hakemuksessa ei ole turhaa vaatimattomuutta tai liikaa hybristä
- Huono ja kehityskelvoton hakemus on epäeettinen
- Monien ansiokkaiden projektien hakuhistoriaan kuuluu tyrmäyksiä
Näin teet hyvän apurahahakemuksen
Jos apurahaa ei hae, sitä ei saa. Jo hakemuksen tekeminen auttaa kypsyttämään tutkimussuunitelmaa, ja hylätty hakemus johtaa parhaimmillaan tutkimussuunnitelman parantamiseen. Näin kirjoittaa Matti Isohanni Suomen Lääkärilehdessä (7/2015) julkaistussa artikkelissa.
- Lue hakuohjeet
- Varaudu arviointiin
- Rahoitussuunnitelma
- Tutkimussuunnitelman uskottavuus
- Sudenkuopat: mitä tulee välttää?
- Jos hakemus hylätään