Helposti syvärit käyntiin – vai metsästysleirillä kärvistelyä?

Syvärit puhututtaa opiskelijoiden keskuudessa aika ajoin. Osalle se tarkoittaa kauhun kuukausia ja osalle polkua kohti hattua ja miekkaa. Minun kohdallani se on tuntunut tähän asti metsästysleiriltä.

Ensimmäinen opiskeluvuosi oli hyvinkin seesteinen syvärien suhteen. Vasta keväällä alkoi supina tuttavapiirien keskuudessa, kun osa alkoi miettiä, mistä syvärit tekisi ja mistä löytyisi ohjaaja. Aiheen löytämiskuume levisi kulovalkean tavoin. Osa löysi aiheen ja ohjaajan, ja aloitti syvärit ensimmäisen vuoden jälkeen kesällä. Itselläni ei silloin ollut hajuakaan aiheesta saatikka ohjaajasta.

Toisen vuoden aikana tuntui, että monella on syvärit jo puolessa välissä. Itse en osannut rajata kiinnostusta edes erikoisalakohtaisesti. Päätin silloin tarttua itseäni niskasta kiinni, ja lähetin useita epämääräisiä ”etsin ohjaajaa ja aihetta” -sähköposteja eri erikoisalojen professoreille ja opettajille. Vain yksi vastasi takaisin. Tarjolla olleet tutkimusaiheet eivät kuitenkaan kiinnostaneet, joten olin taas lähtöruudussa.

Nukuin yön yli, onneksi

Sitten löysin yliopistomme virallisesta tiedotuskanavasta ilmoituksen, jossa kerrottiin uudesta tutkimushankkeesta, josta voi tehdä syvärit, jopa väikkärin. Kiinnostuin tutkimusaiheesta ja kävin tapaamassa mahdollista ohjaajaa.

Tutkimus oli laaja, ja aiheen saisin rajata omien kiinnostuksieni mukaan. Ohjaajakin tulisi samassa paketissa.

Nukuin yön yli – ja onneksi nukuin. Vaikka tutkimus oli mielenkiintoinen, kipinä puuttui. Päätin olla tarttumatta tilaisuuteen. Jäin kuitenkin miettimään, teenkö tästä itselleni liian vaikeaa. Tarvitseeko kipinää olla? Ne ovat vain syvärit.

Pakkopuurtaminen häämötti horisontissa – sitten syttyi kipinä

Kolmannen vuoden syksyllä osa tutuista oli jo saanut syvärinsä valmiiksi. He olivat saaneet nimensä lehteen ja päättäneet jatkaa väitöskirjaan asti. He ovat tiellä kohti hattua ja miekkaa. Minä taas maalasin mielessäni kuvaa, jossa tyydyn pakkopuurtamisen vaatimaan aiheeseen kuudennen vuoden lopulla.

Sitten se tapahtui.

Istuin luennolla ja diassa esiintyi sana ”somatisaatio” muiden listattujen defenssien joukossa. Se oli ainut vieras sana siinä diassa, ja sanan merkityksen auetessa kipinä syttyi. Löysin mielestäni äärimmäisen mielenkiintoisen ilmiön, josta haluaisin tietää lisää.

Into vahvistui entisestään, kun opetusten myötä törmäsin potilaisiin, joilla oli selittämättömiä vaivoja, ja mietin, voisikohan kyseisellä ilmiöllä olla roolia tapauksissa. Päätin laittaa viestiä yhdelle opettajista, ja hän lupautui ohjaamaan syvärini.

Metsästysvaihe on ohi!

Koostin muutamia vinkkejä teille, jotka kamppailette samankaltaisessa tilanteessa:

• Anna aikaa – innostava aihe löytyy kyllä
• Muita ihmisiä voi käyttää oman toiminnan motivaattorina, mutta tiukemmasta vertailusta olisi hyvä päästää irti – jokainen etenee omia polkujaan omassa tahdissaan
• Se, että kaveri tekee väitöskirjaa ei tarkoita, että sinunkin pitäisi. Ja jos myöhemmin haluatkin, tee se silloin! Ei tarvitse ajatella heti liian pitkälle.

kuvalähde: Getty Images