Vaikka syvärit ottaa paljon, lopulta ne myös antaa

Syvärit olivat minulle vuoden projekti, joka vei paljon aikaa ja kulutti voimia. Syvärimatkan aikana joutui myös käymään läpi monenlaisia tunteita. Vaikka tätä kirjoittaessani omat syvärini ovat vielä viimeistelyvaiheessa, koen oppineeni paljon. Siksi ajattelin motivaatioksi kertoa, mitä tämä pitkä ja työläs projekti on minulle lopulta antanut.

Luomisen tuskaa ja sen sietämistä

Syvärit opettivat paljon pitkäjänteisestä työskentelystä ja uuden opettelusta. Piti uskaltaa yrittää onnistuakseen ja päästäkseen eteenpäin, mutta välillä huomasin hakkaavani päätä seinään ilman, että mikään eteni. Luomisen tuska oli todellista, sillä syväriprojektista ainakin minulle työlään teki se, että ensimmäistä kertaa elämässäni en voinut vain toistaa löytämääni tai oppimaani tietoa, vaan oli luotava uutta tietoa sekä perusteltava ja yhdisteltävä sitä aiempaan tutkimustietoon. Vaikka välillä tuntui todella työläältä jatkaa, asioiden selkeytyminen yksi kerrallaan ja projektin eteneminen vähitellen palkitsi joka kerta. Vastaavan todennäköisesti joutuu läpikäymään jokaisen uuden aiheen parissa, mutta haluan uskoa, että syväreistä mukaan tarttuneet työkalut tekisivät siitä vähän helpompaa.

Syväriprojektin aikana piti myös hyväksyä oma epätäydellisyytensä, oppia pyytämään apua ja vastaanottamaan palautetta. Viimeistelyvaiheeni on kestänyt pitkään, koska aina kun itse kuvittelen olevani valmis, ohjaajani pyytää korjaamaan, tarkistamaan, täydentämään tai parantelemaan jotain. Pientä viilattavaa löytyisi aina loputtomasti, joten joskus on vain uskallettava lopettaa. Toisaalta näin vaativan projektin kanssa on tärkeä kokea, ettei ole yksin, vaan joku auttaa ulos umpikujasta ja korjaa tarvittaessa.

Oppeja matkan varrelta

Märkälabrassa työskentely opetti kärsimättömälle luonteelleni kärsivällisyyttä, epävarmuuden sietämistä ja huolellisuutta. Työskenneltäessä elävien organismien parissa varmaa on ainoastaan epävarmuus ja selittämättömät haasteet. Lisäksi kädentaitojen näytellessä suurta roolia pienikin huolimattomuus helposti kostautuu, ja vähintään joidenkin tuntien työn joutuu tekemään uudestaan. Koska labratöissä reset-nappia ei ole olemassa, työskennellessä pitäisi aina jaksaa keskittyä täysillä siihen, mitä on tekemässä. Syvärien myötä tiedän, että jonain päivänä haluan jatkaa perustutkimuksen parissa.

Syvärit saivat minut innostumaan kirjoittamisesta, jota ei lääkiksessä ole juurikaan tarvinnut tai saanut tehdä. On palkitsevaa huomata, miten teksti paranee jokaisen työskentelykerran jälkeen ja oivaltaa jotakin siitä, miten kannattaisi kirjoittaa. Yritän itse pitää mielessä, että selkeä, yksiselitteinen ja mielellään helppolukuinen kirjallinen viestintä on keskeinen osa lääkärin perustyötä, joten kirjoittamiseen kannattaa suhtautua uteliaasta. Voin itse allekirjoittaa kuluneen opetuksen siitä, että kirjoittamaankin oppii vain kirjoittamalla. Lisäksi lääkärinä joutuu jatkuvasti etsimään tietoa myös muualta kuin Terveysportista, joten koin tiedonhakutaidon kehittymisen kannalta tärkeänä artikkelien silmäilytaidon kehittymisen. Syväreitä tehdessä kuten missä tahansa uudessa asiassa kannattaa varautua kohtaamaan pettymyksiä, turhautumaan sekä hyväksymään oma osaamattomuutensa. Toisaalta pienetkin oivallukset ja tyytyväisyys itseen työn edistyessä palkitsevat ja antavat voimia jatkaa. Ja vielä voin vain kuvitella sitä ylpeyttä, minkä kokee saadessaan ison työn maaliin ja lääketieteen lisensiaatin tutkinnon vähän lähemmäs valmistumista!

Anni Lumiainen, toisen vuoden opiskelija, Turun yliopisto