Kaveria ei jätetä, eihän?
Joko olet asettanut tavoitteesi? Jos et, ei huolta – aikaa on vielä. Jos olet, loistavaa. On siinä tapauksessa aika miettiä seuraavaa siirtoa. Mutta ennen kuin voidaan jatkaa eteenpäin, jokaisen pitää kysyä itseltään, mitä jos epäonnistunkin?
Olemme ihmisinä kehittyneet elämään yhteisöissä. Yhteistyö on ollut elintärkeää selviytymisellemme tuhansia vuosia eikä sitä pidä unohtaa tänä päivänäkään. Nyky-yhteiskunta yrittää kuitenkin laittaa kapuloita rattaisiimme suosimalla monessa tapauksessa itsekeskeistä ajattelua.
Mitä tarkoitan tällä? Tarkoitan itsekeskeisen ajattelun suosimisella sitä, että kaupallisessa maailmassa, varsinkin Atlantin toisella puolella, bonuksia jaetaan ihmisille, jotka ovat valmiita uhraamaan muut hyötyäkseen itse. Ravintoketjun huipulle päästäkseen on oltava valmis ajattelemaan itseä ennen muita. Onneksi on olemassa poikkeuksia: sodassa mitaleja annetaan ihmisille, jotka ovat valmiita uhraamaan itsensä auttaakseen muita.
Luottamus ei synny siis hetkessä whatsapp-viestin välityksellä eikä väkisin pakottamalla.
Mikä saa sotilaan heittäytymään luodin eteen pelastaakseen taistelutoverinsa? Mielestäni Väinö Linna tiivisti vastauksen tähän kysymykseen erinomaisesti Tuntemattomassa sotilaassa: kaveria ei jätetä. Tiiviissä yhteisössä, jonka kaikilla jäsenillä on sama määränpää tai tavoite, jäsenten välillä sykkii vahva luottamus. Luottamus voidaan kuitenkin luoda yhteisön jäsenten välille vain ihmisten välillä käytävän kanssakäymisen avulla ja siihen menee aikaa. Luottamus ei synny siis hetkessä whatsapp-viestin välityksellä eikä väkisin pakottamalla. Sama pätee parisuhteessa: ei kukaan päätä, että nyt alan luottamaan toiseen, vaan luottamuksen luominen vie aikaa ja energiaa.
Kun luotamme toisiimme, kaikkien on helpompi hengittää. Epäonnistumiset eivät tunnu enää pahalta, kun tietää, ettei jää yksin, kun pahin tapahtuu. Kukaan ei loppujen lopuksi halua jäädä yksin. Ja kun kaikki luottavat toisiinsa, kaikki myös yrittävät parhaansa. Miksi? Koska kaveria ei jätetä, ryhmän jäsenet pitävät toisistaan huolta. Tarvetta itsekkäälle ajattelulle ei ole.
Mitä jos kaikki menee puihin?
Syventävien opintojen aloittamista miettivän on hyvä pohtia, mitä jos kaikki meneekin ihan päin mäntyä. Tilanne on hyvä, jos tuntuu siltä, että takanasi on vahva tukiverkko, joka ottaa kopin, jos kaadut. Kaikilla tilanne ei ole kuitenkaan yhtä hyvä. Otollisen ilmapiirin luominen vaatii työtä ja aikaa. Se vaatii myös ystävien apua.
Aloite on hyvä kuitenkin tehdä itse ja toimia näin esimerkkinä. Esimerkkinä toimiminen tarkoittaa arjen pieniä asioita, kuten oven avaamista toisille ja ystävän kuuntelemista. Kuuntelulla en tarkoita sitä, että istutaan mahdollisimman kaukana toisistaan räpläämässä omaa puhelinta samalla, kun kaveri kertoo hänelle itselle tärkeää asiaa. Ystävä arvostaa sitä, että puhelin jätetään oma-aloitteisesti laukkuun ja katsotaan silmiin, kun kuunnellaan toista. Välillä joutuu tekemään asioita, joista ei pidä. Mutta jos joskus jollekin tekee jotain, josta ei pidä, joku tekee saman sinulle.
Syventävien opintojen aloittaminen
Kaikkien tekemänä nämä pienet asiat saavat aikaa suuren muutoksen. Vähitellen luottamus esimerkiksi kurssikaverien kesken vahvistuu ja syntyy ilmapiiri, jossa epäonnistuminen on sallitumpaa eikä ketään jätetä ulkopuolelle. Sellaisessa ympäristössä on helpompaa myös aloittaa syventävät opinnot.
Iltapäivälehtiä lukemalla löytää helposti ohjeita, miten minä laihdun viisi kiloa tai miten minä parannan mahdollisuuksiani työelämässä. Harvemmin etusivun otsikko on ”näin pelastat ystäväsi päivän” tai ”miten autat tuntematonta vastaantulijaa”. Mitä jos ajateltaisiinkin silloin tällöin ensin lähipiiriä tai vaikka naapurin Marttia?
Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun mietin, että saan opiskella ilmaiseksi kaikkien upeiden ihmisten ympäröimänä. En halua ottaa tätä itsestäänselvyytenä, vaan pyrin kantamaan oman korteni yhteiseen kekoomme tavalla tai toisella. Joskus tämä tarkoittaa ystävän korren kantamista, jotta hän voi levätä.
Mikko Talja, ensimmäisen vuoden opiskelija, Turun yliopisto